Hiilidioksidi on elämää ylläpitävä kaasu, joka on välttämätöntä yhteyttämiselle. Auringonvalon voimalla kasvit tekevät hiilidioksidista ja vedestä happea ja glukoosia. Glukoosi puolestaan muuntuu muiksi aineiksi kuten selluloosaksi. Hiilidioksidi on myös kasvihuonekaasu eli se sitoo auringon tuottamaa lämpöä itseensä, mistä syystä hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä nostaa maapallon lämpötilaa.

Metsän hiilinieluna tarkoitetaan sitä, että metsään sitoutuu enemmän hiilidioksidia kuin sieltä ilmakehään vapautuu. Puut imevät hiilidioksidia ilmasta ja varastoivat sen hiilenä itseensä. Puu toimii hiilinieluna kasvunsa aikana, kasvukauden ulkopuolella puu toimii puolestaan hiilivarastona. Tästä syystä on hiilinielun näkökulmasta katsottuna kannattavaa suosia istutuksissa kohteita, joissa puiden vuotuinen kasvukausi on mahdollisimman pitkä.

Ihminen on toiminnallaan vapauttanut ilmakehään hiilidioksidia, joka ilman ihmisen vaikutusta olisi säilynyt luontoon varastoituna lähes loputtomiin. Tämä on johtanut ilmaston lämpenemiseen ja lämpenemisen aiheuttamiin moninaisiin ja suurelta osin tuhoisiin sivuvaikutuksiin. Pelkkä hiilijalanjäljen pienentäminen ei riitä, sillä ilmakehän kantokyky on jo äärimmillään. Hiilidioksidia tulee siis saada kerättyä ilmakehästä pois ja ainoa keino tähän on aikaansaada lisää hiilinieluja.

Ilmaston lämpenemisen myötä huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt, meriveden nousu uhkaa rannikkoja ja meriin varastoituva hiilidioksidi happamoittaa vesiä. Suomessa esimerkiksi saimaannorppa ja lohikalat kärsivät ilmastonmuutoksesta jo nyt, ja naali on sukupuuton partaalla. Vieraslajien, tuhohyönteisten ja kasvitautien määrä lisääntyy. Sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet, myrskyt ja kuivuus, yleistyvät ja vaikeuttavat ruoantuotantoa. Koska ilmastonmuutoksen tuomat vaikutukset elinympäristöihin ovat hyvinkin nopeita, lajit eivät ehdi sopeutua.

Ilmastonmuutoksen omalta osaltaan aikaansaama luonnon köyhdyttäminen edesauttaa uusien tartuntatautien syntyä ja nykyisellään olemme jo saaneet konkreettisella tavalla huomata, kuinka merkittävä vaikutus pienellä, toisella puolella maapalloa syntyneellä viruksella (COVID-19) voi maailmanlaajuisesti olla, ja kuinka valtaisat ja pitkäkestoiset sen sosio-ekonomiset vaikutukset tulevat vielä olemaan.

Eroosio on pintamaan kulumista erilaisten eroosiovoimien, kuten jäätiköiden, tuulten, virtaavan veden ja ihmisten toiminnan johdosta. Eroosioalttiita alueita ovat aavikoiden laidalla sijaitsevat savanni- ja aroalueet sekä rinnemaat. Tuhoisaa eroosiota aiheuttavia tekijöitä ovat liikalaiduntaminen, metsän ja muun kasvillisuuden tuhoaminen, yksipuolinen viljely ja jyrkkien vuorenrinteiden viljely. Eroosion seurauksena viljelymaita tuhoutuu, sadot heikkenevät lisäten nälänhätää, maan kyky pidättää vettä vähenee, ravinteet vähenevät ja juurten kiinnittymiskerros ohenee merkittävästi. Kulunut pintamaa huuhtoutuu vesistöihin aiheuttaen niissä liettymistä.

Eroosiota voidaan ehkäistä istuttamalla alueelle puustoa tai muuta maaperää sitovaa kasvustoa. Eroosiota vastaan voidaan rakentaa myös erilaisia suojia kuten padot, tekoaltaat, aallonmurtajat ja tuulisuojat. Myös rinteiden pengertämisellä saadaan aikaan merkittävää apua eroosiota vastaan.

Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan maapallon lajien ja eliöyhteisöjen kirjoa sekä lajien sisäistä perinnöllistä vaihtelua. Luonnon monimuotoisuus auttaa tuottamaan elintärkeitä palveluita, kun taas luonnon köyhtyminen puolestaan heikentää luonnon kykyä tuottaa näitä palveluita. Monimuotoisuus toimii myös luonnon omana vastustuskykynä, auttaen luontoa sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja tauteihin.